torstai 15. joulukuuta 2016

Viikko kuulumiseni

Viikkoni on kulunut melko hyvin. Olen taas vaihteeksi myöhästynyt koulusta melkein joka päivä koska herääminen on ollut ihan ylitsepääsemätöntä. Olen siis käynyt koulussa, koulun jälkeen töissä ja töiden jälkeen mennyt vaan kotiin. Odottelen kovasti viikonloppua sekä ennenkaikkea joululomaa joka ensiviikon keksiviikkona alkaa. Lauantaina pitäisi mennä töihin jonka jälkeen olisi töiden pikku joulut, menemme vissiin syömään jonnekkin kohtuullisen hienoon ravintolaan firman pikkiin:)
eikai tästä viikosta enempää ole sanottavaa.
Kesätyöt

viime kesänä 2016 olin kesätöissä Siilinjärven kunnan/seurakunnan perustamassa joustavassa kesätyössä, joka on suunnattu nuorille. Joustavassa kesätyössä työtehtävät ovat monipuolisia ja kyseinen kesätyöpaikka on itsessän todella rento ja hyvän ilmapiirin omaava.

Viime kesänä olimme pöljän kotiseutu museolla maalaamassa punamultamaalilla piharakennusta joka oli vuosien aikana päässyt hieman kulahtamaan. Homma oli erittäin mukava, ainut mikä siinä häiritsi oli paarmat ja vesisade. Kuumina kesäpäivinä oli pakko pitää peittäviä vaatteita koska paarmoja pyöri ympärillä mahdottoman paljon. Siistimme myös museon pihaa mm. ajamalla nurmikkoa ja siistimällä pensaita yms. Joustava kesätyö on niin kiva että voisin mennä sinne vaikka joka kesä.

2016 vuoden kesänä olin myös viikon isosena partaharjun leirillä.
Leirillä telttaillaan Pieksämäen partaharjun leirintä alueella jossa on paljon erillasita aktiviteettiä jokaiselle päivälle. Vaikka leiri on seurakuntien järjestämä niin se ei kuitenkaan ole sitä että siellä puhuttaisiin vaan uskonnollisia juttuja vaan uskonto hölötykset ovat ehkä 1/10 osa leiristä.
Leirikin on niin mukava ja rento että sinnekkin voisin mennä vielä monina tulevina vuosina uudestaan.

... Ensikesälle pitäisi taas keksiä jokin kesätyöpaikka mutta itsessään kesä on minulle rentoutumisen ja nauttumisen aikaa niin en haluaisi koko kesää viettää töitä tehden.. siinäpä sitten pulma että mitä sitä tekisi.

Maalarin haalari houkuttelee nuoria naisia


2010 vuonna on kirjoitettu uutinen jossa ihmetellään kuinka miehiseksi koettu pintakäsittelyala on muuttumassa miesvaltaisesta naisvaltaiseksi. Uutisessa sanotaan/väitetään myös että televisiossa näkyvillä sisustus/remontointi ohjelmilla olisi osuutta asiaan.
Opettaja myös kertoo että silloin kun hän opiskeli 20 vuotta aikaisemmin niin luokalla oli 17 poikaa ja 1 tyttö joka on mielestäni sinäänsä hauskan kuuloista koska näin 2016 vuonna esimerkiksi luokallani on vain 4 poikaa ja 12 tyttöä.

torstai 8. joulukuuta 2016

                                                      Tavanomainen koulupäiväni


Tavanomainen koulupäiväni alkaa siitä kun mietin mielessäni että onko pakko jos ei tahdo kun tappava herätys kellon ääni kuuluu 6 - 8 aikaa riippuen kyllä ihan siitä että alkaako koulu 8 tai 10. Päätän kuitenkin hieman torkuttaa koska herääminen tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä. Torkutuksen jälkeen nousen ylös ja teen tavanomaiset aamutoimeni (vaatteet, meikki, kahvi keitto ja hampaitten pesu) hampaitten pesun jälkeen juon kahvin hirveellä kiireellä kattoen samalla kelloa ja huomaten että on max. 5min aikaa keretä bussiin. Kiireen ja juoksun jälkeen saan kuitenkin taas odotella myöhässä olevaa bussia luullen että olen itse siitä myöhässä
(Voisko joku keksiä bussi paikantimen että ei tarvitsis aina myöhästyä sen takia koska luulee että on ite myöhässä ja ku koti pihaan kerkee takasin kävellä niin näkee että bussi ajaa ohi??!!) siihenkään ei ole luottamista että menis ite myöhemmin pysäkille koska just silloin bussi on aina ajoissa.. tunnin bussissa istumisen jälkeen pääsen koululle jossa ensimmäisenä haen kahvilasta kupin kahvia päästäkseni väsymyksestä eroon joka ei kuitenkaan häviä koko päivän aikana yhtään mihinkään ja nyt juuri yto aineiden aikana saan istua perse penkissä tehden epämiellyttäviä tehtäviä niinkuin tälläkin hetkellä. koulussa kaverit, tauot, kahvila ja ruoka on päivien kohokohta. Pitkästyttävän koulupäivän jälkeen menen töihin puhelin myyntiin kaupittelemaan Canal Digitalia
(Ostakaa Canal Digital !! ) josta pääsen 6 aikoihin pois ja sitten matkustan taas seuraavan tunnin bussilla viettämään vapaa-aikani kavereideni kanssa tai elokuvia katsellen. -> nukkumaan ja sama rumba uudestaan..






torstai 1. joulukuuta 2016



työharjoittelu julkulan sairaalalla, pilareiden ja katoksen maalaus

Olin syksyllä 2016 työharjottelussa maalaamassa julkulan sairaalan rakennuksia piha puolelta.
työn hommana oli siis rakennusten korjausmaalaus jossa esimerkiksi maalasimme katoksen ja sen pilarit. Kyseistä hommaa en ollut aikaisemmin tehnyt joten opin työharjoittelun kautta paljon uutta. Ihan ensimmäisenä saimme teräslastat käteen jolla rupesimme rapsuttelemaan vanhoja maaleja pilareista pois, maalien rapsuttelun jälkeen hioimme ne 180 santapaperilla jonka jälkeen laitettiin rostex ruosteenestopohjamaalilla ja sitten harmaan sävyisellä panssari akva pintamaalilla.
Katoksen katon maaluussa levitimme suojaksi maahan ison pressun jonka jälkeen aloitimme maalaamisen valkoisella maalilla. Minulla oli käytössä tela jatkovarren kera jolla levitin maalin kattoon ja kaverini tuli pensselin kanssa perässä tehden siihen siveltimen jäljen.
Katon maalaus oli ehkä hirvein homma mitä olen ikinä tehnyt koska päätä ja käsiä piti pitää kaiken aikaa ylöspäin ja koska se oli todella pitkä. Saimme työstä positiivista palautetta, liikkeet tarvitsevat vielä harjaantumista välttääkseen juuri kamalia lihaskipuja mutta homma kuitenkin meni kutakuinkin oikein hyvin. jee!
Pilareiden pintamaali
katos jonka maalasimme


torstai 24. marraskuuta 2016

Pintakäsittelyalan työllisyys

Pintakäsittelyalalla voi päästä monenlaisiin työtehtäviin.
työt voivat vaihdella tavanomaisesta pensselin heiluttamisesta rankempiin tasoite hommiin rakennustyömaalla sekä vanhojen rakennusten entisöinnistä vaikka maalikauppaan.
työ on siis laaja ja monipuolinen jota ei oikein voi lokeroida vaan yhteen laatikkoon. Koska töitä on tarjolla reilusti niin minun näkökulmastani työllistyminen on taattu.
Ala on kehittynyt vuosien varrella esimerkiksi uusia työtä helpottavia laitteita on tullut.
Työllisyyteen vaikuttaa luultavasti sen jatkuva kehitys ja se että rakennuksia rakennetaan kaiken aikaa (kai) enemmän ja toki mitä enemmän aikaa menee sitä enemmän vanhat rakennukset tarvitsevat korjausta ja kestävyyttä sekä uutta maalipintaa näyttääkseen paremmalta.
tiedossani ei ole työpaikkaa kouluni jälkeen mutta töitä on kyllä tarjolla ympäri suomea vaisinkin pääseudun suunnalla.

pahoittelen yksitoikkosesta teksistä mutta nyt ei jaksa aivot raksuttaa.


torstai 17. marraskuuta 2016

Mikä on ammatillinen minäkuvani?

Valitsin pintakäsittelyalan, koska se on työllistyvä, mielenkiintoinen ja siinä näkee oman käden työn jäljen. Myöhemmässä elämän vaiheessa tästä alasta on hyötyäkin esimerkiksi oman talon kunnostamisessa ja ehostamisessa ei tarvitse palkata maalareita yms. Koska voi vaikka itse maalata ja tapetoida kaikki seinät sun muut pinnat. Minusta voi tulla hyvä ammattilainen koska olen oma-aloitteinen, luova, tarkka, temperamenttinen ja ahkera(ainakun sille päälle sattuu) sekä myös tykkään työskennellä käsilläni. Huono puoli on se että olen ehkä liiankin pikkutarkka, jos jälki ei ole mieluisa minulle, vaikka muut sanoisivat että se on hyvä, niin saattaa silti tuliset liekit nousta silmistä ja korvista ulos. Harjoittelua minulla on toki vielä työvälineiden ja toiminta tapojen suhteen mutta onhan tässä vielä aikaa ja alakin on semmoinen että vaikka olisi 10vuotta töitä tehnyt niin joka päivä voi oppia uutta.